Kohtaa mut sellaisena kuin oon

Meidän yhteiskunta toimii pitkälti sillä tavalla, että kaikki ihmiset tungetaan erilaisiin lokeroihin ja se lokero sitten määrittää sitä, kuka sä oot ja miten sua kohdellaan. Erityisen hyvin tää näkyy mun mielestä nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä puhuttaessa. Suomessa asiat on moniin muihin maihin verrattuna hyvin. Meillä on hyvä terveydenhoitojärjestelmä ja ainakin teoriassa tarvitseva saa apua. Silti on paljon parannettavaa. Jos voisin muuttaa asioita sormia napsauttamalla, tekisin kolme muutosta.

1.    Meidät nuoret tulee kohdata ihmisinä, ei diagnooseina

Mun hyvä ystävä jonotti psykiatrille pääsyä usean viikon ajan. Kun hän sitten pääsi puhumaan, niin keskustelu alkoi psykiatrin puolelta sanoin ”noniin, sulla on masennus”. Toivoisin, että voisin sanoa tän olevan yksittäinen tapaus, joka ei koskaan toistu. Epäilen kuitenkin, että niin ei ole.

Jokainen nuori haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään. Mä haluan, että mut nähdään sellaisena kuin mä oon. Se merkitsee mulle tosi paljon, ja tiedän että niin merkitsee muillekin nuorille. Erityisen tärkeää on, että kun nuori menee hakemaan apua, hänet nähdään omana itsenään. Oman itsensä tuntee tärkeäksi kun sulta kysytään että kuka sä oot ja miten menee. Sellanen on aitoa ja auttavaa kohtaamista.
 

2.    Kaikki nuoret tulee kohdata

Mielenterveyspalveluiden piiriin kuuluu vain tietty osa nuorista. Ne nuoret, joilla ei ole diagnoosia mielen sairaudesta, tai elämässään huomattua riskitekijää, saattavat jäädä kokonaan kohtaamatta, vaikka he voisivat huonosti ja kaipaisivat apua.

Konkreettinen tapa kohdata useampia nuoria on erilaisten ryhmien järjestäminen nuorille. Toivon, että mahdollisimman monella nuorella olisi mahdollisuus elämän mullistusten aikana käydä ryhmässä, työpajassa tai muussa vastaavassa, jossa elämän ylä- ja alamäkia oppisi käsittelemään esimerkiksi taiteen ja liikkeen avulla.

 

3.    Mielenterveydestä ja –sairaudesta pitää tehdä arkinen asia
 

Nuoret eivät puhu nuorten mielenterveydestä. Se on asia, josta ei kehdata sanoa ääneen, siihen liittyy häpeää ja salailua. Nuorten kanssa toimivien ammattilaisten on helppoa puhua nuorten mielenterveydestä. Keskustelu lähtee usein teille, jotka ovat kaukana meidän arkisesta elämästä. Mielenterveydestä pitää tehdä arkinen ja tavallinen asia. Asioista täytyy puhua niiden oikeilla nimillä, kauhistelematta tai kaunistelematta. Avoimuus lisää avoimuutta ja toivon sydämeni pohjasta, että jonain päivänä minä, sinä, tai kukaan muukaan nuori, ei häpeäisi sanoa, että hei, mä voin huonosti.

Ryhmä/työpajatoiminnan haasteena on ennakkoasenteet ja häpeä, ajatus siitä, että en mä kehtaa mennä tollaseen mukaan. Siksi kaikkien nuorien kohtaaminen ja mielenterveyden tekeminen arkiseksi asiaksi kulkevat käsi kädessä. Kun häpeä ja salailu vähenee, kaikki nuoret on helpompi tavoittaa ja kohdata.

Nuoret ja nuorten hyvinvointi on äärettömän tärkeä asia yhteiskunnalle. Vaikka mä kuinka haluaisin, en voi muuttaa asioita sormia napsauttamalla. Aion kuitenkin tehdä näiden kolmen muutokseen eteen kaiken sen, minkä voin.

Noora Rytilä, 17